Myymälät ja aukioloajat

Koti Hietasaaren Veistosta - Asukkaiden ajatuksia

Balmuir on mukana Asuntomessuilla Oulussa 2025 kahden rakennuttajaperheen kanssa. Kysyimme perheiltä, mikä sai heidät lähtemään messuille mukaan ja mitä vinkkejä he jakaisivat sisustajille ja oman asunnon rakentamista harkitseville.

Mikä sai teidät lähtemään mukaan Asuntomessuille Oulussa?

"Uuden kodin rakentaminen oli ajankohtaista ja halusimme muuttaa lähikunnasta kaupunkiin. Asuntomessualue on loistavalla sijainnilla, lähellä keskustaa, luonnonkauniissa ympäristössä. Ajatus tänne rakentamisesta virisi jo vuosia sitten, kun ensimmäisen kerran kuulimme, että messut järjestetään Oulussa 2025. Ajatukset ja suunnitelmat kohtasivat ystäväperheen kanssa ja asuntomessujen keskeisen teeman, yhteisöllisyyden, innoittamana päädyimme toteuttamaan projektin yhdessä. Taustalla ovat myös hyvät kokemukset yhdessä tekemisestä, ystävyys ja samanlainen arvomaailma."

Millainen kohde teillä on esillä messuilla?

"Kahden perheen yhteisöllisenä projektina toteutettu kahden CLT -kodin kokonaisuus. Suunnittelijana oululainen Arkkitehtitoimisto Tapani Takkunen. Kodit sijaitsevat omilla tonteillaan, jotka yhdistyvät terassin, puutarhan ja kesäkeittiön avulla kauniiksi kokonaisuudeksi. Kohteen nimi "Hietasaaren Veisto" kuvaa sekä rakennusten muotoa että sommittelua tonteille. Puu materiaalina on vahvasti esillä kodissamme. Rakennusmateriaalina käytetty CLT mahdollistaa veistoksellisen arkkitehtuurin."

Mikä sai teidät valitsemaan juuri Balmuirin kumppaniksi?

"Olemme halunneet läpi rakentamisen, suunnittelun ja toteutuksen suosia mahdollisimman paljon Pohjois-Suomen yrityksiä ja tuoda esille lähialueen osaamista. Balmuirin juuret ovat pohjoisessa Suomessa. Yhteistyökumppanuuksia solmiessamme olemme tutustuneet yritysten arvoihin ja toimintaperiaatteisiin. Lisäksi haluamme tehdä yhteistyötä innostuneiden kumppaneiden kanssa. Valinnoissamme olemme kiinnittäneet huomiota ekologisuuteen ja laatuun. Balmuirin tuotefilosofia kohtaa omat ajatuksemme, mm. Balmuirin arvot, vastuullisuus ja laatu. Balmuirin tarinaan liittyy myös käsityöperinne. Hietasaaren Veistossa arvostetaan ja halutaan pitää esillä käsityöperinnettä (esim. käsin veistetyt hirsisaunat). Joten tässäkin ajatuksemme kohtaavat. Käsityöperinne on myös pala Hietasaaren alueen historiaa."

Mitä laadukkaat tekstiilit merkitsevät teille kodin sisustuksessa?

"Laadukkuus merkitsee pitkäikäisyyttä eli laadukkaiden tuotteiden valinta on ekologista. Laadukkuus tarkoittaa myös oikeita materiaalivalintoja, suosimme luonnonmateriaaleja. Laadukkaat tekstiilit sopivat kauniisti sisustuksen kokonaisuuteen."

Miten sisustuksessa on huomioitu Oulun ja pohjoisen erityispiirteet?

"Balmuirin juuret ovat Oulussa ja se oli merkityksellistä, kun lähdimme kuulostelemaan yhteistyön mahdollisuutta. Sisustuksessa on pyritty valitsemaan mahdollisimman paljon toimittajia pohjoisen yrityksistä."

Mitkä olivat tärkeimmät arvot, joita halusitte messukohteessa korostaa?

"Hietasaaren Veisto - kestävästi ja kauniisti, huvilakulttuuria ja historiaa vaalien" oli esityksemme otsikkona tontinhakuvaiheessa. Ajattomuus, ekologisuus, kohtuullisuus, yhteisöllisyys, kauneus, kotimaisuus ja hyvinvointi ovat yhteisiä arvojamme. Ne ovat ohjanneet projektiamme kaikissa vaiheissa: suunnittelussa, toteutuksessa sekä yhteistyökumppanuuksia solmiessamme."

Mitä haluatte messukävijöiden erityisesti huomaavan kodissanne?

"Kauniin arkkitehtuurin. Puun tunnun ja tuoksun. Loistavan sijainnin suistomaisemissa. Veistoksellisen kauniin kokonaisuuden. Laadukkaat sisustusmateriaalit. Käsityöperinteen."

Mitä vinkkejä antaisitte kuluttajille, jotka haluavat panostaa laadukkaisiin kodintekstiileihin?

"Tutustukaa yritysten tuotteiden taustalla olevaan tarinaan! Perehtykää siihen, miten yrityksessä toteutuu vastuullisuus ja ekologisuus, mitä materiaaleja tuotteissa käytetään. Tekstiilejä kannattaa käydä katsomassa ja tunnustelemassa ennen valintojen tekemistä."

- Helka ja Mika Ervasti & Irina ja Miika Luukkonen